Miltä tuntuu olla kansanedustaja?

Tätä minulta on kysytty usein. Viime keväästä alkaen olen sitä myös tietoisesti pohtinut. Päätös siitä, haluanko seuraavissa vaaleissa ehdokkaaksi, on tehtävä hyvissä ajoin.

 

Kansanedustajan työ on hyvin erikoinen. Odotukset kansanedustajaa kohtaan ovat joskus kohtuuttomia ja ristiriitaisia. Timo Laaninen kuvasi Kotimaa-lehden kolumnissaan hyvin, minkälainen on hyvä kansanedustaja iltapäivälehtien mukaan. Iltapäivälehdet seuraavat perustehtävän kannalta epäoleellisia asioita ja paheksuvat julkisesti tietynlaista toimintaa. Seuraavassa on Laanisen yhteenveto iltapäivälehtien mielestä hyvästä kansanedustajasta: Hyvän kansanedustajan tärkein vaatimus on vahvat istumalihakset. Hänen pitää istua kaikki eduskunnan täysistunnot alusta loppuun ja mielellään käyttää puheenvuoro kaikista päiväjärjestyksen asioista. Hyvä kansanedustaja ei koskaan käytä taksia. Hän ei myöskään koskaan käy ulkomailla eikä mielellään kotimaassakaan oman vaalipiirinsä ulkopuolella. Ei siis puhettakaan valiokuntamatkoille osallistumisesta. Yhteenvetona todeten iltapäivälehtien perusteella hyvä kansanedustaja ei tee mitään muuta kuin istuu eduskunnassa.

 

Kansanedustajaa voi kohdalla, miten tahansa, ja hänelle voi sanoa, mitä tahansa. Itsekin koin tämän selkeästi rakennekynsien ja ripsienpidennysten luvanvaraisuudesta tekemäni kirjallisen kysymyksen tultua iltapäivälehtien reviteltäviksi. Edustajakollegani ovat kertoneet tappouhkauksista, huoritteluista, apinaksi haukkumisista yms. Totta kai julkisuuden ammatissa tulee kyetä ottamaan omasta toiminnastaan hyvinkin kriittistä palautetta vastaan, mutta omaan persoonaan kohdistuvaa epäasiallista mollaamista kenenkään ei tarvitse sietää. Mielestäni sivistyneen ihmisen tunnistaa siitä, miten hän kohtelee toisia ihmisiä. Toivoisin, että tämän kaltainen sivistys lisääntyisi yhteiskunnassamme. Mediankin tulisi tuntea oma vastuunsa tässä.

 

Avoin keskustelu ja eri mieltä oleminen ovat demokraattisen yhteiskunnan kivijalka, mutta myös mielipiteen ilmaisulla on omat rajansa. Toisen ihmisen ja ihmisryhmien halventaminen ja loukkaaminen eivät kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan. Siksi olinkin järkyttynyt Lieksan perussuomalaisten ryhmän puheenjohtajan Esko Saastamoisen vaatimuksesta saada ryhmälleen uusi kokoustila, koska somalialaiset kokoontuvat samoissa tiloissa heidän kanssaan. Tämä on äärimmäisen rasistinen kommentti, eikä sitä voi puolustaa millään tavalla! Positiivista on, että Lieksan perussuomalaisten ryhmä irtaantui Esko Saastamoisen mielipiteestä. En kuitenkaan voi olla ihmettelemättä, miten yhden puolueen sisällä voi olla näin paljon ja usein toistuvia samankaltaisia tilanteita. Toivottavasti Timo Soini tekee oikeita johtopäätöksiä siitä, minkälaista toimintaa hän sietää puoleensa sisällä. Toisaalta toivon Osmo Kokon lupauksen siitä, että seuraavien vaalien ehdokaslistoja laadittaessa perussuomalaiset katsovat tarkemmin, kuka voi olla ehdolla luottamustehtäviin, toteutuvat. Suomi on pieni maa ja tavoitteenamme tulee olla eri väestöryhmien vuorovaikutuksen edistäminen. Meidän pitää päästä irti erilaisuuden pelosta, muuten yhteiskuntamme näivettyy!

 

Vielä tuohon alun kysymykseen, miltä tuntuu olla kansanedustaja. Kaikessa työssä on hyvät ja huonot puolensa. Kun olen laittanut vaakakuppiin asioita, olen todennut omalla kohdallani hyvien puolien painottuvan enemmän. Siksi olenkin päättänyt asettua myös seuraavissa eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi – vaikka en iltapäivälehtien kriteeristöllä hyvä kansaedustaja olekaan!

 

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen