Rakennemuutokset ovat välttämättömiä

Tuen lämpimästi hallituksen esityksiä talousarvioiksi ja rakenneuudistuksiksi, sillä niiden avulla on tarkoitus pelastaa hyvinvointivaltiomme. Työllistävä, tulevaisuuteen suuntautuva lisäelvyttäminen on nyt tärkeää. Samalla tulevaisuuteen suuntavat rakennemuutokset ovat välttämättömiä.

Sivistyneen yhteiskunnan tunnistaa siitä, miten kaikista apua ja tukea tarvitsevista ihmisistä huolehditaan. Tämän takia sosiaaliturvasta ei saa leikata. Sivistyneen yhteiskunnan tunnusmerkkejä on välittäminen. Välittäminen on vastaisku ahneudelle. Ahneus on yhteiskunnan yhteisöllisyyttä nakertava voima, joka näkyy muun muassa yritysten jatkuvana tuottovaatimusten kasvuna. Yrityksille ei tunnu enää riittävän toiminnan voitollisuus, vaan ne haluavat koko ajan suurempaa ja suurempaa voittoa. Menestyvissäkin yrityksissä työntekijöille sanotaan, että voittoa ei tule riittävästi. Jos yhteiskunnassa puhutaan talkoista, kaikkien – myös työnantajien – tulee niihin osallistua.

Olemme yhteiskunnassamme suuren murroksen vaiheessa, johon kuuluvat myös rakenteiden muutokset. Rakennemuutosten yhteydessä toimintatapojakin tulisi muuttaa. Sektorikohtaisia raja-aitoja on muun muassa rikottava ja päästävä todelliseen yhdessä tekemiseen. Esimerkiksi terveyden edistäminen on saatava osaksi kaikkea politiikkaa ja päätöksentekoa. Siksi sosiaali- ja terveystoimi ei saa eriytyä muusta kunnan toiminnasta kuten Keskustan ehdottamassa maakuntamallissa kävisi. Toimintatapojen uudistamiseen kuuluu myös työnjakojen uudistaminen. Hyvänä esimerkkinä tästä on osittaisen lääkkeenmääräämisoikeuden myöntäminen sairaanhoitajille. On arvioitu, että nyt lääkäreille perusterveydenhuollossa jonottavista potilaista voisi noin 15–20 prosenttia ohjata sairaanhoitajille ja fysioterapeuteille.

Osaaminen on suomalaisen yhteiskunnan peruspilareita. Siksi koulutuksesta ja tutkimuksesta ei saa tinkiä tiukkoinakaan aikoina. Niiden avulla rakennetaan tulevaisuutta, työtä ja työpaikkoja. Osaamisen ja ammattitaidon arvostaminen korostuu ikäjohtamisessa. Olen tänä kesänä törmännyt ikäjohtamisen vakaviin puutteisiin, joiden vuoksi ikääntyvät työntekijät eivät halua jatkaa työuria, vaikka tietoa, taitoa ja osaamista olisi. Jos ammattihenkilö kokee, ettei hänen työpanostaan arvosteta, motivaatio työssä jatkamiseen heikkenee. Tämäkin on hyvä esimerkki siitä, ettei eläkeiän pakkonosto auta työurien pidentämisessä, jos työssä ja työpaikoilla tapahdu muutoksia.

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen