Naiset enemmistönä tervespalvelujen asiakkaissa ja työntekijöissä (Dooris-lehti 2013)

Naiset ja miehet ovat alttiita erilaisille terveyteen vaikuttaville tekijöille ja sairauksille. Myös terveyspalvelujen käytössä on sukupuolieroja, joka johtuvat naisten ja miesten biologisista eroista sekä sosiaalisesti rakentuneista sukupuolirooleista. Esimerkiksi keuhkosyöpää on perinteisesti esiintynyt yleisemmin miehillä, koska he ovat tupakoineet enemmän. Naisten tupakoinnin lisääntyminen on kasvattanut myös keuhkosyöpää sairastavien naisten määrää. Eräät sairaudet, kuten kohdunkaulan syöpä koskevat luonnollisesti vain naisia. Naiset ovat myös neuvolapalveluiden pääasiallisia käyttäjiä. Lisäksi biologia selittää naisten ja miesten kuolleisuuseroja siten, että luonto on varmistanut naisten kyvyn synnyttää lapsia muovaamalla naisista geneettisesti vahvempia. Miesten on puolestaan pitänyt olla nuorina riittävän vahvoja suojelemaan perhettään. Tästä voi johtua osittain se, että miehet kuolevat nuorempina. Valitettavasti nykyiset sosiaali- ja terveyspalvelut eivät toimi kovin hyvin tämän eron pienentämiseksi.

Naisten terveydenhuoltoon kuluu lähes 50 prosenttia enemmän rahaa kuin miesten. Suurin syy tähän on naisten pidempi elinikä. Toisaalta tutkimusten mukaan naiset osaavat ja haluavat käyttää terveyspalveluja enemmän ja monipuolisemmin. Tämä voi osaltaan vaikuttaa osaltaan siihen, että naiset elävät kauemmin kuin miehet.

Kansakunnan ikääntyminen aiheuttaa sosiaali- ja terveysmenojen kasvua. Menojen kasvua voidaan hillitä panostamalla ennaltaehkäiseviin ja terveyttä edistäviin palveluihin nykyistä enemmän molempien sukupuolten kohdalla.  

Terveydenhuollon erityispiirre on se, että asiakkaiden ja potilaiden lisäksi myös enemmistö työntekijöistä on naisia. Johtuukohan siitä, että sosiaali- ja terveysalan ammateissa - lukuun ottamatta akateemisesti koulutettuja - hankitaan selkeästi vähemmän kuin teknisellä tai kaupan alalla vaikka koulutukset ovat yhtä pitkiä. Työkuvien muutoksilla tai vastuun lisääntymisellä ei näytä olevan vaikutusta palkkoihin. Jos jollakin miesvaltaisella alalla olisi siirretty toisen ammatin tehtäviä toiselle ammattikunnalle yhtä paljon kuin mitä lääkärin tehtäviä on siirretty sairaanhoitajille, olisi ensimmäisenä sovittu palkankorotuksista. Hyvin vaativienkin tehtävien siirroista sairaanhoitajat ovat kuitenkin saaneet usein ainoastaan nimellisen korvauksen.

Myöskään kouluttautuminen ei hyödytä taloudellisesti sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Vaikka hoitotyöntekijät kouluttautuvat aktiivisesti työ ohessa, sillä ei ole vaikutusta palkkatasoon. Eräs sairaanhoitajaksi opiskellut kolmekymppinen lähihoitaja kertoi laskeneensa, että hänen pitäisi työskennellä sairaanhoitajana lähes satavuotiaaksi hankkiakseen takaisin opiskelun aikana menettämänsä työtulot.

Lasten, nuorten, vanhusten ja sairaiden parissa työskenteleviä muistetaan juhlapuheissa, mutta palkkauksessa ja työolosuhteissa arvostus ei näy. Monet alalta toisiin töihin siirtyneet sairaanhoitajat ovat kertoneet, että palkkaa suurempi syy alan vaihtoon ovat epäinhimilliset työolosuhteet ja kohtuuton työmäärä. Työmäärä tuntuu vain kasvaneen talouskriisin aiheuttamien leikkausten ja säästöjen johdosta. Suurin osa terveydenhuoltoalan ammattilaisista on hakeutunut alalle työn sisällön – ei palkan takia. Jos kuitenkin jatkuvasti joutuu kohtaamaan työssään ammatti-identiteettiin kuuluvan ”hyvin työn tekemisen” - vaatimuksen ja todellisuuden välistä ristiriitaa, tilanne muuttuu työntekijän kannalta kohtuuttomaksi. Jos asialle ei tehdä nopeasti jotain, sairaanhoitajapula tulee pahenemaan.

Lääkärien palkkoja tutkittaessa huomataan, että naislääkärien keskimääräiset säännöllisen työajan ansiot ovat 10 prosenttia pienemmät kuin mieslääkärien. Eroja selittää osittain se, että mieslääkärit ovat hieman iäkkäämpiä ja työskentelevät useimmiten vaativimmissa ja paremmin palkatuissa tehtävissä. Sairaaloiden ylilääkäreistä vain 28 prosenttia on naisia, vaikka erikoistuvista lääkäreistä heitä on yli 63 prosenttia. Terveyskeskusten ylilääkäreistä naisia on noin 40 prosenttia. Toisaalta vaikka mies- ja naislääkärin nimike on sama, palkkaero säilyy. Jos ikä, koulutus ja maantieteellinen sijainti otetaan huomioon, selittämättömiksi palkkaeroiksi jää sairaaloissa jää noin kaksi prosenttia ja terveyskeskuksissa 4,5 prosenttia. Toisaalta lääkärien palkkaerot ovat koko kunta-alalla eri ammattiryhmien pienempiä.

Lääkärien palkkataso on kuitenkin edelleen hyvä eikä se ole yleisin syy hakeutua esimerkiksi yksityissektorille töihin. Tiedän monia lääkäreitä, jotka haluavat työskennellä esimerkiksi terveyskeskuksissa, mutta kokevat työolosuhteiden ja työmäärän olevan kohtuuttomia. On suuri kiusaus lähteä yksityisen firman palvelukseen, jos sieltä luvataan parempi palkka pienemmällä työmäärällä. Tämä on yksityisten firmojen yksi tapa saada houkutelluksi lääkäreitä palvelukseensa. Menneinä vuosina monet kunnat ovat lääkäripulan takia joutuneet yksityistämään palveluitaan.

Onneksi tämä kehityssuunta on muuttumassa. Monet kunnat ovat huomanneet, etteivät yksityiset palvelut ole sen laadukkaampia tai edullisimpia. Nyt on oikea aika lähteä kehittämään julkisia terveyspalveluita ja kehittämistyössä kuunnella sekä potilaita että työntekijöitä – erityisesti meitä naisia.

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen