Yhteisöllisyyttä ja työn iloa kouluihin!

Viime viikolla eduskunnassa oli lähetekeskustelussa ns. ”koulurauhapaketti”. Lakiesityksen tarkoituksena on tarjota uusia keinoja koulujen ja oppilaitosten työrauhan parantamiseksi sekä ajanmukaistaa jo käytössä olevia toimintatapoja.

 

Kansainvälisissä vertailuissa suomalaisen peruskoulun hyvää mainetta on varjostanut se, että huolimatta erinomaisista koulusaavutuksistaan suomalaiset lapset kokevat viihtyvänsä huonosti koulussa. YK:n lapsen oikeuksien komitea koki tämän uhkana lapsen oikeuksien toteutumiselle ja suositteli Suomelle vuonna 2011, että lasten hyvinvointiin kouluissa kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Osa pahoinvoinnista johtuu juuri työrauhan puutteista. Suomalaisissa kouluissa koulupäivän turvallisuutta uhkaavat sekä ulkokohtaiset haitat (esim. epäterveelliset rakennukset) että omakohtaiset harmit ja pelot (esim. kiusaaminen).

 

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan koulutuksen päämääränä on pyrkiä lapsen persoonallisuuden sekä henkisen ja fyysisten valmiuksien mahdollisimman täyteen kehittämiseen. Näyttää siltä, että tämä on jäänyt tiedollistaidollisen osaamisen jalkoihin. Suomalaisten koululaisten aktiivisuus voi helposti suuntautua opetustilanteiden ulkopuolelle, koska heillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa itseään ja tulla kuulluksi koulutyön virallisessa ytimessä. Osallisuusoikeuden toteutumisen näkökulmasta suomalainen peruskoulu ei toimi kovin hyvin. Lapsen äänen kantavuus on ohut, kun keskustellaan esimerkiksi opetuksen sisällöistä, menetelmistä, työjärjestyksistä tai koulun varusteluun liittyvistä asioista. Tämä saattaa olla syy siihen, että peruskoulumme aikuisten ja lasten välille aukeaa alakoulun jälkeen tunneperäinen kuilu, joka näkyy esimerkiksi kielteisenä suhtautumisena opettajaan. Onneksi perusopetuksen opetussuunnitelmauudistuksessa tähän asiaan on kiinnitetty huomiota. Koulurauhaa koskevassa lakiesityksessä ehdotetaan muun muassa, että jokaisessa peruskoulussakin tulee olla oppilaskunta. Sen avulla oppilaiden ääni tulee paremmin kuuluviin ja osallisuuden kokemus lisääntyy.

 

Lainsäädäntöuudistuksen painopiste on kasvatuksessa ja varhaisessa puuttumisessa. Kasvatuskeskustelun ensisijaisuus ongelmatilanteissa on tärkeä asia. Sen toteuttaminen oikealla tavalla vaatii opettajilta vankkaa ammattitaitoa ja osaamista, johon kenties tarvitaan täydennyskoulutusta. Miten kohdata vanhemmat, joiden mielestä vika on aina koulussa ja opettajassa. Vastuullinen vanhempi pyrkii rakentavaan yhteistyöhön muiden kasvattajien kanssa. Monet opettajat ovat todenneet, että kaikkein vaikeinta on kohdata vanhempia, jotka saattavat jopa lasten kuullen haukkua ja uhkailla opettajaa. Tällaisessa tilanteessa on luonnollista, että opettajan arvovalta kasvattajana horjuu lasten huomatessa vanhempiensa asettuvan kaikissa asioissa heidän puolelleen opettajaa vastaan. Jokaisella opettajalla, joka joutuu kohtaamaan työssään tällaisia tilanteita, tulisi olla oikeus työnohjaukseen. Valitettavan harvassa koulussa ja oppilaitoksessa siihen on kuitenkaan mahdollisuutta.

 

Opettajille tulisi järjestää täydennyskoulutusta myös erilaisten oppijoiden tunnistamisesta ja uudenlaisten opetusmenetelmien käyttämisestä. Erilaisia oppijoita on keskimäärin 20 prosenttia kaikista oppijoista ja osalle heistä tavallinen luokkamainen opetus ei sovellu. Erilaiset oppijat eivät tarvitse erityisopetusta, vaan erilaisia opetusmenetelmiä. Lisäksi neurologisten häiriöiden tunnistamiseen kouluissa pitäisi panostaa enemmän. Tunnistamaton neurologinen häiriö voi aiheuttaa sen, ettei oppilas pysty seuraamaan normaalia opetusta ja putoaa helposti normaalilta oppimispolulta. Tämä voi johtaa levottomuuteen ja häiriökäyttäytymiseen ja ajan myötä jopa syrjäytymiseen. Tällaisessa tilanteessa tulisikin useammin kysyä, mistä häiritsevä käyttäytyminen johtuu eikä ensimmäiseksi, miten oppilasta rangaistaan. Toki koulussa on opittava sääntöjen noudattamista. Liian usein olen kuitenkin törmännyt nuoriin, joiden epäsosiaalisen käyttäytymisen tai syrjäytymisen taustalla on heidän liian myöhään tunnistettu erilainen oppimistyylinsä tai neurologinen häiriönsä.

 

Koulua tulee kehittää henkilökunnan, oppilaiden ja vanhempien yhteistyönä. Kasvatuskeskustelut ovat tästäkin näkökulmasta tärkeitä. Koulutyötä on uudistettava kaikille osapuolille iloa tuottavaksi. Toiminnan ilo tulee yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta. Toivonkin, että erinomaisen koulurauhapaketin jalkauttaminen käynnistää runsaasti ”yhteisöllinen koulu”- hankkeita eri puolille Suomea.

 

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen