Kysymyksiä ja vastauksia asuntopolitiikasta

Viime viikolla käsiteltiin eduskunnassa opposition välikysymystä asuntopolitiikasta. Välikysymyksessä esille nostetut ongelmat ovat todellisia, mutta ne johtuvat enimmäkseen edellisen hallituksen toimettomuudesta. Ministeri Kiuru on tarttunut asuntotilanteen haasteisiin määrätietoisesti. Asuntojen kysynnän ja tarjonnan välinen epäsuhta on kärjistynyt erityisesti pääkaupunkiseudulla. Kohtuuhintaisen valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon lisäämisellä on todella kiire.  

Itse olen erityisen huolissani erityisryhmien asuntojen rakentamisen ongelmista eri puolella Suomea. Näitä erityisryhmiä ovat muun muassa pitkäaikaisasunnottomat, kehitysvammaiset, mielenterveyskuntoutujat ja muistisairautta sairastavat henkilöt.  

Vanhusten ja vammaisten henkilöiden asuntojen korjaustyöt mahdollistavat omassa kodissa asumisen avun tarpeen lisääntyessäkin. Erityisesti hissien rakentamiseen vanhoihin kerrostaloihin tulisi saada avustusta. Kerrostaloissa asuu paljon ikäihmisiä, jotka eivät hissien puutteiden takia pääse ulkoilemaan. Tutkimusten mukaan siinä vaiheessa, kun ikäihmisen ulkona liikkuminen loppuu, otetaan pitkä askel kohti pysyvää laitoshoitoa.  

Vaikka 1.7.2013 voimaan astuvassa ikälaissa korostetaan omassa kodissa asumisen ensisijaisuutta, jossakin vaiheessa omassa kodissa asuminen ei ole enää inhimillisesti ottaen oikea vaihtoehto. Muistisairaudet ovat tyypillinen esimerkki, jossa sairauden tietyssä vaiheessa ihmisen on päästävä asumaan joko ryhmäkotiin tai tehostetun palveluasumisen muistiyksikköön. Näistä kodinomaisista yksiköistä on valtava puute lähes joka puolella Suomea. Muistisairaille vanhuksille tarvitaan vuosittain noin 1500 – 2000 uutta kodinomaista asumispaikkaa. Muistisairaiden ihmisten saadessa asianmukaista hoitoa ja kuntoutusta koko sairauden ajan, he eivät tarvitse sairauden loppuvaiheessakaan yleensä laitoshoitoa, mutta lähes aina he tarvitsevat kodinomaisia asumisyhteisöjä. 

Muistisairautta sairastavien lisäksi mielenterveyskuntoutujien asunnoista on puutetta. Lisäksi pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisen jatko-ohjelmassa tavoitteena on poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2015 mennessä. Kehitysvammaisten laitoshoito on tarkoitus purkaa vuoteen 2020 mennessä. Tämän tavoitteen toteutuminen edellyttää, että kehitysvammaisille rakennetaan noin 600 uutta asuntoa vuodessa. 

Yhteenvetona voidaan todeta, että asuntotuotantoa erityisryhmille on lisättävä. Tämä vaatii selkeää suunnitelmaa ja rahoituksen suuntaamista tälle puolelle. Keskeisenä kysymyksenä on, kuka näitä asuntoja rakentaa - monikansalliset yritykset, yleishyödylliset voittoa tavoittelemattomat säätiöt vai kunta itse? Valitettavan usein kunnissa on jouduttu tilanteeseen, jossa monikansallinen rakennuttajan siivillä palvelutuotantokin ajautuu näiden yhtiöiden omistamille tai läheisesti kytköksissä oleville monikansallisille yrityksille. Kysymys on myös ARA:n rahoituksen perusperiaatteista – ketä tuetaan julkisilla verovaroilla?  

Suuri haaste yhteiskunnassamme on myös kosteus- ja homevauriot. Niihin liittyvien terveysvaikutusten vuosikustannukset ovat jopa 450 miljoonaa euroa. Kyseessä on valtava ongelma, jonka ratkaisemiseen tarvitaan valtion apua ja ohjausta sekä eri ministeriöiden välistä yhteistyötä. Ministeri Kiurun johdolla ollaankin laatimassa pitkäntähtäimen suunnitelmaa tilanteen korjaamiseksi. Samalla on vakavasti pohdittava, mikä on rakennuttajan ja/tai myyjän vastuu näissä asioissa. Olen lähiaikoina joutunut kuulemaan useamman surullisen tarinan siitä, että talon ostaja on joutunut terveyden menettämisen lisäksi kohtuuttomiin taloudellisiin vaikeuksiin ostettuaan ns. hometalon. Joissakin tilanteissa tuntuu, että ostaja on täysin oikeusturvaton. 

Merja Mäkisalo-Ropponen