Tavoitteena yhteisöllinen koulu

Suomalaisen peruskoulun hyvää mainetta on varjostanut kansainvälisessä vertailussa se, että huolimatta suomalaisten lasten erinomaisista koulusaavutuksista lapset viihtyvät huonosti koulussa. YK:n lapsen oikeuksien komitea koki tämän uhkana lapsen oikeuksien toteutumiselle ja suositteli vuonna 2011 Suomelle huomion kiinnittämistä nykyistä enemmän lasten hyvinvointiin kouluissa.

 

Viime vuoden lopulla ilmestyneen tutkimuksen (Harinen & Halme 2012) mukaan suomalaisissa kouluissa on paljon pyrkimystä turvata lapsen keskeiset oikeudet. Koulujen toimintaan ja toimintaympäristöön liittyy kuitenkin asioita, jotka vaikeuttavat oikeuksien toteutumista. Suomalaisen koululaisen koulupäivän turvallisuutta uhkaavat sekä ulkokohtaiset haitat, esim. huonokuntoinen koulurakennus, että omakohtaiset harmit ja pelot, esim. kiusaaminen.

 

Lapselle tärkeiden ja arvokkaiden vertais- ja ystävyyssuhteiden luominen mahdollistuu kouluympäristössä. Asiasta voi kuitenkin muodostua kasvatuksellinen ongelma. Erityisesti yläkouluissa oppilasyhteisöjä näyttää liimaavan yhteen eräänlainen ”koulunvastustuskulttuuri”, jonka puitteissa törmätään helposti työrauhaongelmiin.

 

Osallisuusoikeus ei toteudu suomalaisessa peruskoulussa kovin hyvin. Lapsen äänen kantavuus on ohut silloin, kun keskustellaan esimerkiksi opetuksen sisällöistä, menetelmistä, työjärjestyksistä tai koulun varusteluun liittyvistä asioista. Tämä saattaa olla syy siihen, että peruskoulumme aikuisten ja lasten välille aukeaa alakoulun jälkeen tunneperäinen kuilu, mikä näkyy esimerkiksi kielteisenä suhtautumisena opettajaan.

 

Lapsen oikeuksien sopimuksessa määriteltyjen koulutuksen päämäärien mukaan koulutuksen tulee pyrkiä lapsen persoonallisuuden sekä henkisen ja fyysisten valmiuksien mahdollisimman täyteen kehittämiseen. Näyttää siltä, että tämä on jäänyt tiedollistaidollisen osaamisen jalkoihin. Näin suomalaisten koululaisten aktiivisuus voi helposti suuntautua opetustilanteiden ulkopuolelle siksi, että heillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa itseään ja tulla kuulluksi koulutyön virallisessa ytimessä. Onneksi perusopetuksen opetussuunnitelmauudistuksessa tähän asiaan on kiinnitetty huomiota.
 

Opetusministeri Jukka Gustafssonin ns. koulurauhapaketti tulee olemaan erittäin tärkeä lakiuudistus. Odotan mielenkiinnolla pääseväni keskustelemaan aiheesta eduskunnassa maalis-huhtikuussa. Uudistuksen painopiste on kasvatuksessa ja varhaisessa puuttumisessa. Kasvatuskeskustelun ensisijaisuus ongelmatilanteissa on tärkeä asia. Sen toteuttaminen oikealla tavalla vaatii opettajilta vankkaa ammattitaitoa ja osaamista.

 

Koulua on kehitettävä henkilökunnan, oppilaiden ja vanhempien yhteistyönä. Koulutyötä on uudistettava kaikille osapuolille iloa tuottavaksi. Toiminnan ilo muodostuu yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta. Toivonkin, että erinomaisen koulurauhapaketin jalkauttaminen käynnistää runsaasti ”yhteisöllinen koulu”- hankkeita eri puolille Suomea.

 

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen