Onko välittäminen kadonnut?

Muistiliittoon tuli surullinen viesti: Muistisairas nainen oli paleltunut harhailtuaan tuntikausia ulkona kevyet sisävaatteet yllään. Hän kuoli saamiinsa vammoin myöhemmin sairaalassa. Tämä tapahtui päiväsaikaan yli 20 000 asukkaan taajamassa.

 

Miksi kukaan ei välittänyt? Pysähtynyt ja kysynyt, voinko auttaa? Onko välittäminen kadonnut yhteiskunnastamme vai onko se piilossa? Voisiko sitä kaivaa esille, koska se kuuluu suomalaisuuteen ja laajemminkin ihmisyyteen?

 

Välittämisestä on kysymys myös palvelujen järjestämisessä.

 

Monessa kunnassa asuu kotona kotihoidon turvin ikäihmisiä, joiden paikka ei ole enää kotona. Kotihoidon tehostamisen tavoitteista huolimatta jossakin tulevat rajat vastaan. Vai miltä kuulostaa seuraava tositarina:

 

Pitkälle edennyttä muistisairautta sairastava asui puurakenteisessa omakotitalossa. Useita kertoja kotihoidon työntekijän saapuessa paikalle talo oli täynnä savua, liedellä kiehui kattila ja asiakas nukkui makuuhuoneessa toppavaatteet päällä peittojen alla. Eräänä päivänä asiakas tuli työntekijää vastaan uunista otetut kekäleet sangossa - uuni savutti.

 

Kyseinen muistisairas on saanut jo tehostetun palveluasumisen paikan jonotettuaan sitä kuukausia. Suomessa on lukuisia vastaavassa tilanteessa asuvia muistisairaita ja vanhuksia, joille paras asumisen vaihtoehto on joko ryhmäkoti tai tehostettu palveluasumisen muistiyksikkö. Näistä kodinomaisista yksiköistä on valtava puute. Tarvitsemmekin selkeää suunnitelmaa ja rahoituksen suuntaamista erityisryhmien asuntotuotantoon.

 

Muistiliitto viettää 25-vuotisjuhlavuottaan Välitä! –kampanjan merkeissä. Välittäminen alkaa asenteisiin ja päätöksentekoon vaikuttamalla sekä lisäämällä tietoa. Resursseja oikein ohjaamalla voimme välittää heikommassa asemassa olevista, edistämällä välittämisen asennetta ja pitämällä huolta omasta ja toinen toistemme jaksamisesta ja hyvinvoinnista.

 

Merja Mäkisalo-Ropponen